Uusi musiikkikoulu

logo

Mikä sytyttää palon soittamiseen tai laulamiseen? Miksi musiikki on niin tärkeää? Kuinka pitää yllä motivaatiota? Unelmista totta on Uuden musiikkikoulun oppilaiden ja opettajien tositarinoiden palsta. Lauluhalua vastaan on turha taistella, kertoo Jaakko Kuusela.

 

Tule mukaan, ilmoittaudu kätevästi tästä!

Jaakko Kuusela: Lauluhalua vastaan on hankala taistella

 

Monella se on. Haave. Entä jos ääneni soisi luonnollisesti ja vapaasti? Entä jos ääntä ylipäätään edes jotenkin tulisi sinä hetkenä, kun suu avautuu lauluun?
Oma ääni on hyvin henkilökohtainen juttu, sanoo Uudessa musiikkikoulussa klassista laulua opettava Jaakko Kuusela. Ääni kun on osa sekä kroppaa että psyykettä.
”Ääni on hyvin herkkä instrumentti, koska se on niin henkilökohtainen: jokaisella on oma äänensä. Kun ääntä ruvetaan koulimaan, voi aluksi tulla säikähdyskin, kun ääntä ei aluksi hallitse. Silloin mennään tunnetasolle”, Jaakko kuvailee.

”Halu laulaa on primitiivinen voima.”

 

Alussa ei tarvitsekaan osata mitään. Jaakko muistuttaa, että kaikkein tärkeintä on oppilaan halu laulaa ja oppia. Kun ajatus laulutunneista ensimmäisen kerran pulpahtaa mieleen, on ratkaiseva askel jo otettu.
”Sillä hetkellä, kun ihminen edes ajattelee laulamisen aloittamista, on askel seuraavalle tasolle jo otettu. Halu laulaa on niin primitiivinen voima, että sitä vastaan on hankala taistella. Tämän jälkeen tarvitaan vastuullinen opettaja, joka ruokkii oppilaan motivaatiota ja auttaa oppilasta itse huomaamaan, että nyt tapahtuu. Näin pallo lähtee kuin itsestään pyörimään.”

"Kuka tahansa voi oppia laulamaan."

 

Opettajalle parasta tunneilla on, kun oppilas hoksaa uutta.
”Se on opettajalle ihan parasta, kun huomaa oppilaasta, että nyt hän hiffasi asian. Oppiminen on aina molemminpuolista. Joskus on ollut tilanne, jossa oppilaalla puhekin on alkuun takellellut, mutta näistäkin on aina päästy eteenpäin.”
Jaakko itse on saanut klassisen laulun koulutuksen OAMK:ssa. Laulutunneilla henkilökemia ja fiilis auttavat oppimisessa paljon. Tärkeintä Jaakon periaatteiden mukaan on kuitenkin, että opettaja kantaa heti vastuun oppilaan oppimisesta.
”Laulamisessakaan mikään ei tule ilmaiseksi, se on raakaa työtä. Mutta aina kun oppii uutta, motivaatio kasvaa, mikä puolestaan ruokkii taas uuden oppimista. Minä opetan laulamisen kenelle tahansa, ja kuka tahansa pystyy sen oppimaan omalta tasoltaan lähtien, kun on valmis tekemään työtä. Otan siitä henkilökohtaisen vastuun”, Jaakko lupaa.

Unelmista totta
Nimesi  
Sähköpostiosoitteesi  
Viestisi  
jaakko kuusela_polaroid